perjantai 2. joulukuuta 2011

Yhtenä iltana tällä viikolla...

Ground artichoke soup

...meillä syötiin maa-artisokkakeittoa. Kalpean ja aneemisen näköistä soppaa, mutta älkää antako vaisun ulkonäön hämätä, maku on kaikkea muuta.

Tarvitaan puolisen kiloa maa-artisokkia, pari isoa jauhoista perunaa ja pari pientä sipulia. Nämä kuoritaan, paloitellaan ja keitetään pehmeiksi niukassa vedessä kasvisliemikuution kera. Lisätään noin teelusikallinen raastettua tuoretta inkivääriä, puolen sitruunan mehu ja noin kolmasosa maustamattomasta tuorejuustorasiasta, suolaa maun mukaan. Vedetään sileäksi sauvasekoittimella. Päälle voi ripotella vaikka raejuustoa, yrttejä tai sesaminsiemeniä. Tarjoillaan hyvän ruisleivän kera.

Pancakes!

Jälkiruoaksi lättyjä! Kannattaa kokeilla tätä amerikkalaisten pannukakkujen reseptiä:

3 munaa
2-3 rkl fariini- tai ruokosokeria
5 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
0,5 tl suolaa
2,5 dl maitoa
2 dl jogurttia tai piimää
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl voisulaa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, sekoita keskenään kuivat aineet ja toiseen kulhoon maito/jogurtti/voiseos. Lisää seokset vuorotellen muna-sokerivaahtoon. Paista kuohkeiksi pikku lättysiksi. Lisukkeet maun mukaan, meillä pöydässä oli sokeria, hilloa, omena- ja vaahterasiirappia.

Hyvää oli!

1 kommentti:

  1. Amerikkalaiset pannarit on kyllä hirmu hyviä, itse taisin viimeksi syödä niitä kermavaahdon ja vaahterasiirapin kanssa :)

    VastaaPoista